7/31/2016

Tee se itse -kuormalavanaulakko


Mulla on kesäloma! Viikon verran palkatonta, mutta tämä on luksusta. Ei mitään huolta työjutuista, ei to do -listalla roikkuvia freelancerin hommia, ei yritystä. Tällaista tilannetta minulla ei ole ollut kuuteen vuoteen, koska edes äitiyslomaa ei tässä kohtaa lasketa lomaksi. Meidän piti lähteä mökkeilemään viikoksi, mutta emme molemmat saaneetkaan lomaa samaan aikaan. Ei tämä mökitön viikko toisaalta ole ollut ollenkaan huono juttu, sillä olen saanut laitettua kotia projekti kerrallaan kuntoon. Meillä on ollut väliaikaisratkaisuja vähän siellä sun täällä ja eteinen oli näistä pahin. Muutimme tänne marraskuussa ja kuinkahan kauan siinä meni, että tajusin naulakon yllä olevassa hyllyssä piilossa olevan verhokiskon? Olisikohan se tapahtunut vasta tämän vuoden puolella! Kotoa löytyi sopivan pituinen pala kouluprojektista yli jäänyttä kierrätyskangasta verhoksi ja kiinnikkeetkin olivat kiskossa valmiina. Tukeva (ja kemikaalikyllästetty...) muovinen mainoslakananäyte on silittämättä ja huolittelematta siisti.


Meidän eteisemme on ollut sellainen epämääräisen omaa koloaan etsivän tai meiltä pois pääsyä odottavan tavaran sijoituspaikka. Hetken ajan meillä pyöri miehen harrastuksen kautta meille päätynyt kuormalava, jota olisi voinut kaupitella vaikka FB-kirppiksellä tee-se-itse-projektin materiaaliksi, mutta tarpeeksi pitkään sitä tuijoteltuani minulla välähti. Siitähän saisi naulakon kapeaan käytävään. Olin vannonut, etten ikinä tekisi mitään kuormalavoista, sillä en pitänyt niiden ulkonäöstä, vaan niinpä lankesin minäkin tähän trendiin.


Kuormalavalle ei ole tehty mitään sen kummempaa kuin kevyt siistiminen puukolla ja viilalla. Se kiinnitettin parilla kulmaraudalla ylimmästä laudasta seinään niin korkealle, ettei siitä saa vahingossakaan tikkuja. Naulakon siitä tekevät Ikeasta löytyneet valkoiset S-koukut, pari nipsullista koukkua ja Tigerin peltinen kukkaruukku, johon voi piilottaa ne tavarat, joita ei halua roikottaa näkyvillä.


Kuormalava on siitä kätevä, että naulakon ripustimet ovat reippaasti irti seinästä ja niihin uskaltaa laittaa roikkumaan myös hieman kosteita asioita, kuten lapsen sadetakin tai puolikuivan sateenvarjon. Käsittelemätön puu saattaa ottaa siitä itseensä, mutta täysin ilmaisen puuhäkkyrän kohdalla sekään ei haittaa. Eikä muuten haittaa sekään, jos tuohon viritelmään kyllästyn, koska sen voi milloin vain pilkkoa vaikka mummolan takkaan. Toistaiseksi tykkään tästä uudesta sisustusratkaisusta tosi paljon! Se tasapainottaa korkeaa kenkätelinettä ja sen kaveriksi hankitut puun väriset Ikean laatikot tekivät kenkien säilytyksestä paljon tehokkaampaa. Tummat korit, musta naulakko ja mustavalkoinen verho taas sopivat yhteen retroon olarilaisen talon tyyliin.

(Bongaa kuvista ylähyllyyn nostettu tyhjä talouspaperiteline, kahvipaketti, auki unohtunut ovi, höyläpenkki, potkupyörä ja keittiön peltiämpäri, jonka kansi pyörii pitkin lattiaa. Pikkuisen olen päästänyt itseni ruostumaan blogikuvaamisen suhteen. Hups.)

7/29/2016

Kaksivuotias

A photo posted by Sara Palojärvi (@siskoneule) on


Meidän kaksvee puhuu lyhyitä hassuja lauseita, matkii sanoja, hyppii tasajalkaa joka paikkaan, rakastaa junia, aloittaa pian päiväkodin ja vierottui viikko sitten tissistä. Hänellä on edelleen pitkä vauvatukka, koska äiti ei millään malttaisi leikata hänen punaisia kiharoitaan. Kaksvee tykkää taskuista vaatteissa ja kulkee sujuvasti myös mekoissa, helmoja heilutellen. Hän haluaisi kulkea omia teitään, mutta viihtyy silti kantorepussa ainakin, jos luvataan mennä metsään tai puistoon. Hän potkupyöräilee hurjaa vauhtia, mutta kuuntelee suhteellisen hyvin käskyjä ja neuvoja.

Huomasin muuten, että blogilla oli eilen kahdeksanvuotissynttärit. Aika hurjaa. En ajatellut juhlia synttäreitä mitenkään, kun ei se aiemminkaan ole tuntunut oikealta. Ehkä sitten täyden kympin kohdalla voisi järjestää jotain isompaa! Näitä horroskausia tulee ja menee, mutta aina olen palannut blogin pariin ja postannut johonkin tahtiin. Tällä hetkellä ainakin Bloggerin luonnoksista löytyy vaikka mitä kivaa. ;)

7/07/2016

Polyamidi, polyesteri... polyamoristi?

Blogin ensimmäisinä vuosina olin hyvin hyvin tarkka yksityiselämästäni. Olin tietenkin nuori, joten mitä tahansa en olisi nettiin voinutkaan kirjoitella saatika kasvojani paljastaa ilman vanhempieni lupaa. Pitkään pidinkin tämän linjan, mutta siinä 16-vuotiaana taisin tulla ns. blogikaapista.

Viimeisen vuoden sisään yksityiselämässäni on myllertänyt ja kunnolla. Lapsen syntymän jälkeen sain masennusdiagnoosin ja viime vuoden elokuussa luovuin viimein masennuslääkkeistä. Joulukuussa paljastin sotkuisen lapsiperheläävän koko Suomelle televisiossa ja annoin kasvot synnytyksenjälkeiselle masennukselle. Keväällä taas lopetin työni yrittäjänä ja löysin unelmieni työpaikan.

Elämä näyttää ihanan valoisalta ja vielä parempaa siitä tuli, kun tulin Pride-viikonloppuna kaapista polyamoristina ja biseksuaalina. Olen ollut kaapissa koko nuoruuteni yläasteikäisestä lähtien! Aika ankeaa! Tuttujen ja tuntemattomienkin reaktiot ovat olleet positiivisia ja kannustavia, mikä yllätti minut täysin. Vaikka tämä aihe ei liity tekstiileihin mitenkään, halusin tuoda sen esille. Oma identiteettini on minulle tärkeä asia ja olen vähitellen tietoisesti irroittautunut esimerkiksi käsityöbloggaajan nimikkeestä, sillä en koe sanan kuvaavan minua enää. Olen tällainen vihervassari ituhippi telaketjufeministi taaperoimettäjä outohomo ja ylpeä siitä!




Lisätietoa polyamoriasta löytyy Setan ja Polyamorian sivuilta.