2/28/2016

Testissä Superjellonan taskuvaippa

Postaus toteutettu yhteistyössä SuperJellonan kanssa



Vau, mikä vaippa!

Se oli ensimmäinen ajatukseni, kun sain uuden vaipan käsiini testausta varten. Olin sopinut uuden suomalaisen merkin SuperJellonan kanssa vaippatestauksesta ja olimme miettineet valmiiksi, minkälainen vaippa meille sopisi parhaiten.Pinnallisuuteen taipuvaisena olin toivonut kuosiksi pitkään himoitsemaani galaksiprinttiä, mutta lopullinen valinta jäi minulle yllätykseksi. Ja galaksiahan sieltä tuli!


Idea testaukseen lähti tarpeestamme löytää Sulolle hyvä hoitovaippa isovanhempien luona kyläilyyn ja miksei päivähoitoonkin, vaikka se onkin ajankohtainen asia vasta ensi syksynä. Sulon tämänhetkinen vaippavalikoima koostuu lähinnä neppivaipoista, joista meillä löytyy niin ikivanhaa Fuzzibunzia, ImseVimsen äitiyspakkaustaskua ja "kiinanvaippoja", eli yhdenkoon Alvaa, Babylandia ja merkittömiä vaippoja. Kaikissa näissä neppirivistöjä on vähintään kaksi, joten joskus Sulo on tullut hoidosta vaippa hieman hassusti päällään. Emme ole ehtineet opettaa kaikkia vaippamalleja isovanhemmille, joten ei ole ihmekään, jos nepparit ovat vähän vinksin vonksin. Kotikäytössä koen nepparit helpommiksi, sillä Sulo ei ainakaan toistaiseksi osaa avata niitä, vaikka hän osaakin riisua useimmat vaipat housuvaippojen tapaan. Tarravaipat olisivat kuitenkin hoidossa helpompia käyttää, sillä Sulo ei yleensä hoitopaikassa viiletä vaippasillaan.

Pintamateriaalina suosin päivävaipoissa yleensä märkäpintaisia vaihtoehtoja, erityisesti bambujoustofroteeta, mutta öisin Sulo kelpuuttaa vain fleecen tai coolmaxin, jotka pysyvät kuivan tuntuisina. Kuivapintaisissa taskuissa on perinteisesti vain yksi ongelma: päiväunilla tai muuten riehuessa pissa voi tulla vahingossa vaipan ohi kyljestä, jossa ei ole imua lainkaan. SuperJellonan vaipoissa onkin ilokseni todella suuri puuvillafroteinen imu heti coolmaxiin kiinni ommeltuna. Se kattaa taskun etuosan ja haaran erittäin hyvin, jolloin taskuvaipan uskaltaa pukea päikkäreillekin. Muutenkin tämä vaippa on ollut kotona pomminvarma, vaikka Sulo kuinka kiipeilisi ja venkoilisi. En ole saanut sitä vuotamaan ohi.


Olin hieman huvittunut, kun tutkin tarkemmin vaipan mukana saamiani imuja. Sain taskuvaipan lisäksi testattavakseni sekä 9-kerroksisen vaippaimun että 3-kerroksisen lisäimun. Nämä vaippaan laittamalla imukerroksiksi saataisiin vaipan kiinteän imun kanssa yhteensä 13 kerrosta. Aika hurja luku, kun minusta tuntuu näppituntumalla, että meillä käytetään yövaipassakin lähes samanpaksuista settiä! Imut ovat kuitenkin ihanan letkeitä ja hyvin muotoiltuja, joten ne eivät kovassakaan menossa rullaudu tai pääse hiertämään haaroista. Joustofroteeta on jokaisessa läpässä pintakerroksessa, joten kosteuden pitäisi sen ansiosta levitä tasaisemmin. Irroitettavan neppi-imun ja hamppulisäimun ansiosta vaippa myös kuivuu nopeasti. Ympäristöasioita miettivänä minua ilahduttivat vaipassa käytetyt kierrätysmateriaalit. Taskuvaipan kiinteä imu oli mitä ilmeisimmin vanhasta froteepyyhkeestä. Olen itsekin hyödyntänyt omissa vaippaompeluissani kierrätysfroteeta ja se on toiminut hienosti, sillä vanhat pyyhkeet ovat jo saavuttaneet parhaan imukykynsä.

Sulo nukkuu tällä hetkellä puolitoista tuntia iltapäivisin, joten sen ajan olemmekin pärjänneet normaalilla päivävaipalla, mutta emme tiedä vielä, miten päiväunet kehittyvät Sulon kasvaessa. Mitä, jos ensi syksynä päiväunet pitenisivät yöunien lyhentyessä tai vaippoja vaihdettaisiin päiväkodissa pidemmällä välillä, kuin kotona? Näillä imuilla luulisi pärjäävän tuntikausia, vaikka toivoisinkin päivähoidossa järkevää vaipanvaihtoväliä, eli sellaista paria tuntia. Isovanhempien luona pitkä vaihtoväli on tullut testattua ja todettua toimivaksi, sillä miehen vanhemmat monesti käyttävät Sulolla vaippaa tosi pitkiä aikoja. Ihan ihmettelen aina, miten vaippoja on lapsen kotiutuessa vaippapussissa aina vain pari kappaletta.

Tarkoituksenani oli ottaa testivaippa jokaisen täytön jälkeen sivuun ja säästää sitä mummolavierailuita varten, vaan toisin kävi. Mies ilmeisesti tykästyi vaippaan, sillä hän usein puki sen Sulolle, vaikka yritin muistutella mummolakäytöstä. Imutkin olivat kerran eksyneet omille teilleen pesun jälkeen ja löysin ne vasta seuraavan vaippapyykin yhteydessä toisen taskuvaipan sisältä. Eli tuote oli miellyttänyt perheen toistakin vaipantäyttäjää!

Isovanhempienkin mielipiteitä sain selville, tosin hitaasti sen takia, että vaippa oli jatkuvasti mukana normaalissa kierrossa. Oma isäni, jonka hoidossa Sulo ei ole ollut, kävi meillä kylässä ja näytin hänelle vaippaa. Tulin maininneeksi vaipan ominaisuuksien lisäksi sen hinnan, jota vaari ihmetteli. Onhan Suomessa ostettu vaippa toki hintava, mutta siihen on käytetty takuulla aikaa ja vaivaa hyvistä materiaaleista puhumattakaan. Hän muisteli 90-luvulla minulla käyttämiään kestoja ja Unimixinä tai Rainbowna nykyään tunnettu AIO oli tuttu, se kuulemma oli pakettina sopivan ohut. Tästäkin taskusta saa ohuemman, kun jättää vaikka lisäimun ja neppi-imun pois.

Eniten Sulo käy kyläilemässä isänsä vanhemmilla, jotka ovat kestottajina varsinaisia konkareita. He ovat kestottaneet lapsiaan 90-luvulla ja kuulemma harsotaitto tulisi vieläkin ulkomuistista. Olemmekin laittaneet Sulon mukaan yleensä kestovaippoja, vaikka hoitolaukun pohjalla yleensä pari kertsiä onkin ja mummolasta löytyy myös paketti Muumi-vaippoja. Galaksivaippa on nyt ehtinyt käväistä pari kertaa mummolassa yökyläillessä mukana ja viimeisimmältä yökyläilyltä Sulon palatessa kysyin, oliko vaippa näppärä. Miehen vanhemmat pärjäävät sekä nepparien että tarrojen kanssa, mutta kuulemma tarrat miellyttivät heitä enemmän. Ne on helpompi säätää ja sulkea nopeasti. Neppien kanssa meillä on kotonakin välillä vaikeuksia, kun oikea säätö osuisi juuri kahden nepin väliin.


Oma mielipiteeni vaipasta:
+ mahtavat kuosit & herkut värit, ei lainkaan yksivärisiä vaippoja
+ laadukas ompelujälki
+ vuotosuojat reisissä parantavat istuvuutta
+ säädettävä selkäkuminauha, sopii hoikallekin
+ suuri kierrätysfroteinen kiinteä imu
+ iso täyttöaukko, josta mahtuu miehenkin käsi läpi, leveään taskuun mahtuu melkein mikä vaan imu
+ superhelposti koottava imuosa
+ L-koon painosuositus on 15 kiloon asti ja korkeutta on riittävästi, me ainakin selvitään tällä vaippaiän loppuun asti
+ kaksoiskoot imuissa, jolloin imuja ei tarvitse hankkia erikseen jokaista kokoa varten.
+ imuosa ja hamppulisäimu toimivat myös muissa vaippamalleissa hyvin
+ vaippa kuivuu nopeasti, eli tätä mallia ei kovin montaa tarvitsisi ostaa ja päiväkotikäytössä olisi osakestoilevallakin unelma, kun edellisenä iltana pesty vaippa on jo aamulla kuiva
- alkusijoitus on hintava, mutta maksaa itsensä ajan kanssa takaisin

2 kommenttia:

  1. Meiltä löytyy myös. Ostin ensin pelkän taskuvaipan (jääronsu <3) ja sitten kun sitä oli tullut testailtua pakko oli tilata imut myös. Eikä yhtään harmita. Vaippa on ihana ja imut imee myös hyvin <3

    LAPSEKKAANA

    VastaaPoista
  2. Minä olen kahden pikkuisen mummo, enkä oikein noista vaipoista ymmärrä, mutta olen kyllä noita tavallisia kertakäyttö vaippoja vaihtanut. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.