3/12/2015

Yövaipatuksesta

Meillä on siirrytty kestoilussa uudelle asteelle, eli täyskestoiluun. Muutos tapahtui kuin huomaamatta, kun kyllästyin jatkuvaan lakanoiden pesuun ja hiostavien kosteussuojien sänkyyn levittämiseen. Nyt täyskestoilua on takana viikkoja ja fiilis on mieletön! Olin aiemmin testannut pari kertaa yökestoilua sisävaipoilla, mutta uudella kokeilukierroksella lähdin liikkeelle kuivapintaisista taskuvaipoista, hamppuimuista ja villahousuista taskuvaipan varmistajana. Moni sanoo, että tämä yhdistelmä olisi lapselle hiostava, kun vaippakuoria (PUL-kangas + villa) on kaksi, mutta meillä villahousut eivät näyttäneet häiritsevän Suloa lainkaan.

Yökestoilun alettua meillä ei ole kotona käytetty enää yhtään kertakäyttövaippaa. Itse koottu yövaippa on ollut pettämätön ja se on näppäryydessään vakuuttanut minut. Nykyään, kun Sulo ei enää kittaa maitoa pitkin yötä, alkaa yökestoilu olemaan vieläkin mukavampaa, koska voin vähitellen tehdä yövaippapaketista ohuemman. Aiemmin edes kertakäyttövaippa ei pitänyt koko yötä, mutta PUL-taskuun tehty yövaippa on toiminut hyvin, sillä laminoitu tasku takaa kosteuden leviämisen koko vaipan imujen alueelle.

Rakennan Sulon yövaipan ImseVimsen M-kokoiseen taskuvaippaan. Näitä taskuja on ollut äitiyspakkauksessakin, joten niitä löytää edullisesti kirppiksiltä jopa uutena. Tasku on sisältä fleecepintainen ja siinä on nepparikiinnitys, joten vaippa ei pääse vahingossakaan aukeamaan, vaikka lapsi kierisi ja vaihtelisi asentoa yön aikana. Leveän haaran ansiosta vaippaan saa tungettua tarpeeksi imua ja koska vaipassa on jalanteissä vuotosuojat, ei vaippa pääse kiristämään lasta haaroista, vaikka imua olisi runsaastikin.

Yövaipassa suosin bambu- ja hamppuimuja, sillä ne imevät kosteutta tehokkaasti ja hitaasti, eivätkä ne luovuta kosteutta helposti, vaikka imuihin kohdistuisi painetta (toisin kuin esimerkiksi mikrokuituimut, jotka toimivat kuin pesusieni). Hitaan imun päälle laitan aina ohuen lipareen jotain nopeaa, kuten hyvään imuun päässyttä puuvillaa. Tehokkaiksi olen todennut leveät tiimalasin muotoiset imut, sillä ne nappaavat pissan, vaikka lapsi nukkuisi kyljellään. Puuvilla nopeana imuna lisäksi levittää kosteutta hyvin, joten kosteus pääsee imeytymään hyvin laajemmalta alueelta.

Tässä pari esimerkkiä, minkälaisilla imuilla koostan yövaipan.


Esimerkki 1:

Päällimmäisenä joustofroteella päällystetty imu, jonka muista materiaaleista en tiedä, sen alla ImseVimsen taskun oma imu (bambua ja puuvillaa, kuvassa valkoinen, taitetaan kaksinkerroin) ja alimmaisena Ronjan&Roopen hampputaitto (kuvassa vihreä, taitettu kolminkerroin).

Päälle villahousut.


Esimerkki 2:

Päällimmäisenä ohut puuvillatiima (sininen), sen alla ImseVimsen oma taitto, jonka välissä on pieni mikrokuituimu (levittää kosteutta, en tosin käytä tätä enää) ja alimmaisena Jutan hamppuimu.

Päällä vielä villahousut.


Esimerkit 3, 4 ja 5:

Vasemmalta alkaen imuyhdistelmiä ImseVimsen taskuvaippaan:

Myllymuksujen lisäimu, ImseVimsen taitto, jonka sisällä Babyidean hamppuimu. Tässä päällä vielä samanlainen ohut puuvillatiima, kuin esimerkissä 4.

ImseVimsen ohut puuvillatiima, ImseVimsen taitto, jonka sisällä kapea ja pitkä lisäimu, alla hampputaitto. (Tämä on vähän tujumpi yövaippa, yleensä imua ei ole näin paljon.)

Ohut puuvillainen froteeimu, Myllymuksujen lisäimu, ImseVimsen taitto ja hahtuvaimu.

Päällä villahousut.
 
 Ylhäältä alkaen: Libero kokoa 4, Toujours 4, Muumi 4, Myllymuksujen AIO kokoa S-M (meillä päivävaippana ohuella lisäimulla ja alimmaisena ImseVimsen taskusta tehty yövaippa.

Yökestot saattavat näyttää paksuilta kuivaan kertakäyttövaippaan verrattuna, mutta meillä kertikset paisuivat yön aikana nopeasti paksummiksikin kuin mitä nämä kestot ovat. Minulla on tapana muotoilla imut ennen vaipan pukemista vaipan haarasta puristelemalla. Silloin imut pehmenevät ja kääntyvät kouruksi, joka ei paina keskeltä. Taskuvaippa on kyljistä ohut, koska imu sijoittuu vaipan keskiosaan, joten lapsi pystyy nukkumaan siinä ongelmitta myös kyljellään.

Yövaipan huonoihin puoliin kuuluvat hajuhaitat, joita tulee erityisesti hamppuimujen ja PUL-kuoren kanssa, jos lapsi pissii heti alkuyöstä. Meillä tämä ongelma poistui yösyötöistä luopumisen myötä, kun pissaaminen siirtyi alkuyöstä aamuun. Sitä ennen hajuhaittoja vähennettiin seuraavilla keinoilla:

1. Heti aamulla makuuhuone tuuletettiin. Tästä tulikin tapa, jolla koko kämpän saa muutenkin paljon puhtaamman tuntuiseksi!
2. Villahousut ulos tuulettumaan. Ulko-oven vieressä oleva vaatteiden tuuletukseen tarkoitettu tanko oli tähän hyvä. Joskus laitoin myös muut villahousut ja villaimut mustekalatelineestä roikkuen ulos raikastumaan.
3. Vaippa heti vaihdon jälkeen kannelliseen ämpäriin säilöön.
4. Etikka huuhteluaineeksi vaippakoneellisiin. Kaksikin korkillista kuuden kilon koneessa tekee ihmeitä ja imuista tulee mukavan pehmeitä ja notkeita.
5. Keittopesu pyykkikoneessa 90 asteessa, jos haju tuntui oikein jämähtäneen. Tekee hyvää pyykkikoneellekin säännöllisesti tehtynä. Keittopesu voidaan tehdä 60 asteen koneellisen perään ilman pyykinpesuainetta, mutta laiskana olen myös tarkistanut, että pesuaine toimii kovemmissakin lämpötiloissa ja pessyt koneelliseen suoraan 90 asteessa.

Vaikka yövaipan katku olikin alkuun epämiellyttävä, niin nämä joka aamu toistetut rutiinit olivat huomattavasti mukavampia, kuin lakanoiden, peittojen, yöpukujen ja kosteussuojien peseminen kolme kertaa viikossa... Yövaippa on paljon helpompi pestä, kuin kokonainen petivaatekerta.

Yövaippojen käytön aloittamisen jälkeen pyykkäystahti on suunnilleen kaksi kuuden kilon koneellista kolmen päivän välein. Ensimmäinen koneellinen on puhtaasti vaippoja ja toisessa on vaippojen lisäksi esimerkiksi peppupyyhkeitä, kylpypyyhkeitä, harsoja ja lakanoita. Ensimmäiseen koneelliseen valitsen likaisemmat vaipat sekä yövaipat ja toiseen nakkelen vähemmän likaisia päivävaippoja. Sulolla kuluu edelleen varmaan seitsemän vaippaa päivällä, koska haluan vaihtaa vaippaa usein, jolloin vaippa-alueen iho pysyy hyväkuntoisena. Emme ole tarvinneet tästä syystä sinkkivoidettakaan kuukausiin ja vaippa-alueen ihottumasta on päästy kokonaan eroon. Jee!

Seuraavaksi meillä otetaan kokeiluun sisävaipat, joita meiltä löytyy muutama yökäyttöön sopiva. Aion kertoa käyttökokemuksia, kunhan testausta on takana tarpeeksi pitkä aika.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.