6/11/2014

Neulonnan kurssilta


Viimein niitä lupaamiani kuvia ja selostusta neulonnan kursseihin liittyen!

Tekstiilisuunnittelun perusopintoihin Metropoliassa kuuluu siis käsin- ja koneneulonnan perusteet, jotka suoritimme syksyllä. Käsinneulonnassa tehtiin tuotteita Novitalle ja esiteltävää Uusi Sunnuntai Kaupunki -tapahtumaan, mutta koneneulonnassa keskityttiinkin sitten ihan vain uuden tekniikan opetteluun.

Kokeilutilkkuja Novitan kevätlangoista (tosin sininen väri ei kuulunut kevään värikarttaan) käsinneulonnan puolelta.

Olin koneneulonnasta etukäteen tosi fiiliksissä ja uhosin tekeväni kokeilutilkkujen sijaan ison läjän kaulahuiveja ja muuta suurta. No, ihan niin ei käynytkään, kun alkuraskauden pahoinvointi pamahti juuri samaan aikaan päälle, eikä koneneulonta ollutkaan niin samanlaista, kuin käsinneulonta. Yhtäkkiä minun ja langan välissä olikin jokin kone, jolla tuntui olevan täysin oma tahto ja erittäin huono huumorintaju. Siis missään nimessä lankojen katkeilu ja työn paikoiltaan tippuminen ei ollut koskaan minun syyni, vaan aina asialla oli kone, joka oli jostain syystä päättänyt ryhtyä vihollisekseni. ;)


Monen ärräpään ja tuskastumisen jälkeen koneneulontakin alkoi kuitenkin sujua. En ihan päässyt tavoitteeseeni, sillä kymmenen kaulahuivin sijaan sainkin aikaiseksi vain neljä isoa tilkkua, mutta aika hyvin minulla meni kuitenkin, kun ottaa huomioon järkyttävän pahoinvoinnin. (Ei muuten ollut kovin kivaa vedellä neulekoneen kelkkaa edestakaisin silmien edessä, kun tunsin muutenkin olevani kovassa aallokossa keinuvassa laivassa...)

Ottomaania.

Neulekone mahdollisti vanhojen tuttujen joustin- ja patenttineuleiden lisäksi myös minulle aivan uusien ottomaani- ja plating-neuleiden neulomisen. Innostuin ottomaanista sen verran, että neuloin siitä kaulahuivinkin koulun ohuemmista villalangoista.

Pienempiä kokeilutilkkuja ohuilla villalangoilla.

Plateerattua neuletta ja joustinneuletta.

 Plateerattua neuletta nurjalta puolelta. Plating-laitteella saatiin työn kaksi lankaa asettumaan eri puolille neuletta.


Neulottua tuubia harmaalla langalla, erilaisia joustinneuleita mustalla ja valkoisella.

Sileää neuletta akryyli- ja puuvillalangoilla raidottaen, tarkoituksella purettua sileää neuletta harmaalla, silmukanjättömallia keltaisella puuvillalla ja ottomaania kahdella violetilla villalangalla.

Kutsun tätä huivia tuhannen virheen huiviksi. Tämä taisi olla ensimmäinen kokeiluni neulekoneella ja tein siihen tarkoituksella (ja vahingossa) kaikki mahdolliset virheet, joita koneneulonnassa voi tehdä.

Pätkä mokailtua huivia ja tilkku, jossa on joustinneuletta, puolipatenttia, patenttia ja ottomaania.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.