5/05/2014

Vauvan ensimmäinen villatakki


Vauvan villatakki
malli: Minna Metsänen
ohje kulkee netissä lehdestä kopioituna nimellä Kässäopen painajaisen neuletakki

En enää muista missä tähän söpöön neuletakkiin alun perin törmäsin, mutta heti sen nähtyäni minun oli pakko saada se puikoille. Varastoistani löytyi pari kerää luonnonvalkoista Nallea, joka olisi juuri sopivan ohutta kesävauvan villatakkiin. Ohje on kirjoitettu seiskaveikalle ja mallin pienin koko on 74, mutta ohuemmalla langalla ja kaikkia korkeussuuntaisia mittoja yhden tai kaksi senttimetriä pienentämällä sain aikaiseksi neuletakin, jonka koko olisi noin 60 senttiä. Neule oli kyllä aivan ihana aivot narikkaan -malli. Ei hankalasti muistettavia muotoiluja tai ihmeellisiä kikkailuja, vaan pelkkää ainaoikeinneuletta tasona. Ohjeesta on helppo varioida vaikka mitä kokoja ja monilla eri langoilla. Salaa haaveilen tekeväni itselleni joskus samanlaisen hupparin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.