2/21/2012

Vanhojenpuvun valmistusprosessi


Eli miten kangasläjästä tuli vanhojenpuku.



Aloitin projektin viime kesänä. Muutaman piirustuksen jälkeen vain keksin, millainen puvustani lopulta tulee ja päätin ryhtyä hommiin. Kotoa löytyi yläosan punainen kangas, joka on kierrätysmateriaalia. Yläosan piti alun perin olla vain kokeilu, mutta siitä tulikin sen verran siisti ja toimiva jo ensiyrittämällä, että päätinkin tehdä tumman petroolin sijaan punaisen mekon.



Yläosan pohjana on Kaavakirja kakkosen yläosan kaava. Kaavaa olen muokannut todella paljon, sillä sen mittasuhteet oman vartaloni kanssa eivät toimineet. Helman jätin kokaan kaavattomaksi. Tummanpunainen edullinen kangas löytyi sattumalta Anttilasta. Leikkasin valmisverhosta vain päädyt pois ja nupitin sen ommeltuun yläosaan kiinni. Verhokankaan päälle kiinnittämäni kiiltävä organzaa muistuttava kangas löytyi Ikean kangasosastolta.



Helmet ovat myös kierrätettyjä. Paljettikoristellut pitsit taas löytyivät nettikaupasta.



Tässä kuva viime hieman yli viikon takaa. Pitsiä ja tylliä en ole vielä kiinnittänyt, joten viritelmä pysyy kasassa nuppineuloilla. Sovittelin koristeita kaulakorun kansssa, jotta tylli ei vahingossa peittäisi överiä kaulakorua.



Ja tämmöinen siitä puvusta lopulta tuli. Enemmän kuvia valmiista asusta julkaisin tässä postauksessa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.