2/12/2012

Kettu kuvataiteen kurssilta


Pidän kovasti lukion kuvataiteen kursseista. Yläasteella kuviksen opiskeluni jäi seiskaluokan tunteihin, mutta lukiossa aloitin kuviksen opiskelun uudelleen. Tähän mennessä olen käynyt jo kolme kurssia kuvataidetta ja neljättä itsenäisesti suoritettavaa kurssia olen suunnitellut. Neljän kuviskurssin jälkeen minulla olisi mahdollisuus suorittaa abivuonna kuvataiteen lukiodiplomi. :)



Kuvataidekurssien aikaansaannoksistani haluaisin esitellä teille tämän ketun, joka valmistui KU06-kurssin lopulla. Piirrustus- ja maalauskurssilla kävimme Helsingissä Luonnontieteellisessä museossa luonnostelemassa eläimiä kurssin viimeistä työtä varten. Juuri ennen kuin museo oli menossa kiinni, näin Suomen eläinten näyttelyssä ketun, jonka pään asentoa halusin lainata tähän työhön. Varsinainen hahmo syntyi myöhemmin tunnilla muutaman mutkan kautta. Vaikka tausta on ketun ympäriltä ns. keskeneräinen, on työ yksi suosikeistani. Tämä kettu tulee ehdottomasti lähtemään mukaani, kun jossain vaiheessa muutan pois kotoa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.