10/15/2011

Terveisiä Lysekilistä!


Vaikka tämä onkin neuleblogi, ajattelin kertoa ensin itse reissusta ja sitten vasta neuleosastosta.. Oli meinaan hauska reissu! Neulominen jäi vähemmälle, vaikka yhtä isoa neuletta matkalla sainkin aika paljon eteenpäin. Mutta asiaan. :) Sää suosi meitä ja Lysekilin kaupunki oli kaunis. Varsinkin, kun aamulla herätessä koko kaupunki oli vaaleanpunainen. Tai siis oikeastaan Fiskebäckskillin kylä, jossa vietimme vajaan viikon. Syynä tähän reissuun oli koulun biologian kurssi, jolla tutustuimme Pohjanmereen ja sen eläimiin.


Saimme tämän reissun aikana tehdä tutkimuksia Uppsalan yliopistolle kuuluvalla Klubbans biologiska stationilla. Se oli jännää! Lisäksi saimme luennon ja muutakin opetusta ruotsiksi.  Ruotsin kieltä tuli siis harjoiteltua kiitettävästi! :)


Tässä merestä saamiamme eläimiä ja takaoikealla punalevää. Eläimet luokiteltiin systemaattisesti. Kurssin aikana eläimiä sijoitettiin useammin pääjaksoihin, kuin että niille olisi heti yritetty löytää nimeä.


Huumoriosasto oli... noh... biologiluokkaa. Tässä merestä saatu epämääräinen kappale, jota aluksi mutaisena luultiin eläimeksi. Huuhtelun jälkeen selvisi, että kappale olikin vaahtomuovia. Ja tietty kehittyneimpänä tämä pääsi systemaattisen järjestelmän huipulle. Pääjaksona tietenkin muovit...


Neuloja ei malttanut olla täälläkään graffaamatta. Harmi vain, että olin ottanut vain harmaata ja valkoista lankaa graffitia varten. Ajattelin pärjääväni niillä ja tekeväni jotain perinteistä kirjoneuletta. Ehei, en malttanut olla virkkaamatta pieniä eläimiä. Onneksi mukana oli muitakin neulojia, joista yhdeltä sain värikkäitä lankoja lainaan. Sama neuloja kuvasi graffauksenkin. Suuret kiitokset hänelle!


Etualalla käärmetähti, oikealla merivuokko.


Ja tässä on pieni taskurapu. Jalat ovat kaikki erillisiä ja ravulla on saksetkin, mutta kuvassa ne eivät näy selkeästi. (rav)


Tuo kuvassa päälläni oleva villapaita on muuten yksiä niitä harvoja valmisneuleita, joita käytän. Löysin kotimaisen miestenvillatakin kirppikseltä viitosella. Ajattelin hommata sen alunperin juuri näitä koulun reissuja varten ja telttaretkille. Näillä reissuilla kun tuppaa tarvitsemaan villapaitaa. Lopulta kävi niin, että villapaita on ollut päällä tänä syksynä melkein liiankin paljon. Vielä minulla ei ole itse neulottua tarpeeksi ohutta villapaitaa, mutta olen korjaamassa asiaa. ;)

Vielä myöhemmin bloggaan eräästä matkalla valmistuneesta neuleesta ja vähän pidemmän ajan päästä siitä isommasta neuleesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.