6/26/2011

Rapumekko




Tänään oli oikein kunnon ompelupäivä, kun sain ommella yksin kotona muiden ollessa kaupoissa. Ennen edellisen postauksen toppia ompelin äidille lupaamani rapumekon valmiiksi. Äiti halusi itselleen liivimekon Ikean rapukankaasta. Kaava coctailmekkoon, jota tosin muokkasin aika paljon, löytyi Joka tyypin kaavakirja kakkosesta. Olen aiemmin vain lainannut kirjaa kirjastosta, mutta viimeksi Helsingissä käydessäni ajattelin tuhlata kirjakaupan lahjakorttini. Tai ei tätä tuhlaamiseksi voi sanoa, kun kerran kirjassa on monia kaavoja, jotka oikeasti kiinnostavat. Tämänkin mekon tulette näkemään eri kuoseissa muutaman kerran tämän vuoden aikana.



Kaavat aseteltiin kankaalle niin, että isot ravut tulevat selkäpuolelle. Ihan vaan siksi, että mekko olisi jännempi, eikä muistuttaisi kokin essua. Etukappaleeseenkin rapuja kelpuutettiin, kun kankaassa oli rivi pienenpieniä rapujakin. Nämä ravut päätyivät olalle.





Vähän aikaa sitten äiti kommentoi, että meribiologimekkohan tämä on, ei rapumekko. Ehkä sittenkin biologimekko on hyvä nimi tälle. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.